tiistai 17. elokuuta 2010

Syksyisiä varsoja

Syksy saapuu ja sen mukana myöskin syksyiset varsat. Qismatin syysvarsat ovat tosin vasta suunnitteluasteella, sillä vielä on paljon tekemistä ennen kuin ehdin paneutua varsoihin.

Arabipiireissä on ollut kovin hiljaista koko kesän, ja tuntuu jatkuvan edelleen. Tiedusteluni saivat vain yhden vastauksen, joten olen vähän kahden vaiheilla tuleeko meiltä muutamaa varsaa enempää myyntiin tänä syksynä.

Tämän yhden vastauksen ja kesävarsojen menekin perusteella egyptiläiset ja puolalaiset ovat edelleen kovassa huudossa. Mikäpä sen parempi, sillä pikasilmäyksellä meiltä löytyy tällä hetkellä kuusi egyptiläistammaa, joiden olisi aika saada varsa. Kai sitä täytyy pari domesticia heittää soppaan mukaan kuitenkin, sillä osa tammoista alkaa vanhentua huimaa vauhtia. Puolalaismäärä meillä on edelleen pieni, mutta ehkä sieltäkin pari varsaa liikenee.

Syksyn erässä varsoista suurin osa jää meille. Kesä sai aikaan sen, että olen nyt hyvin varovainen noiden varsojen suhteen; viimeksikin jäi neljä varsaa ilman kotia (plus yksi keväinen). Nämä tosin olivat kaikki domesticeja, lyhytsukuiset egyptiläiset ja puolalaiset suorastaan riistettiin käsistä.


Syysvarsoja sopii siis odottaa tämän kuun lopulla, mikäli hommat sujuvat hyvin. :)

Ei kommentteja: