perjantai 11. marraskuuta 2011

Ensimmäinen quarab-varsa, jouluvarsojen suunnittelua ja muuta mukavaa

Jälleen kerran osoitamme elonmerkkejä! Ensimmäinen quarab-kasvattimme on syntymässä tämän kuun aikana, jännityksellä odotamme mitä on tulossa. Varsasta on tulossa ruunikko tai ruunivoikko, ellei sitten sattuma osu peliin ja päätäkin tehdä varsasta hieman erikoisemman väristä.

Jouluvarsoja olen hitusen verran jo ehtinyt pohtimaan. Aiemmin miettimäni syysvarsat jäivät täysin väliin kauhean IRL-kiireeni vuoksi, mutta jouluksi olen suunnitellut muutaman varsan katrasta. Vanhempia kasvatteja on kuitenkin sen verran myymättä, etten kovin montaa uutta kasvattia ryhdy teettämään.


AHAC-rintamalla tapahtuu taas, olen jo muutamaan kertaan jaksanut ilmoitella hevoset kuukauden show-listoille. Alkaa sekin kyllä olemaan nykyään sellainen urakka että huhhuh. Puolen tunnin ja kamalan hartiakivun jälkeen sitä kyllä ryhtyy tosissaan miettmään, että onko tässä hommassa järkeä. Olenkin nyt päättänyt kokeeksi jättää meidän hevosilta täysin väliin Classic Head, Most Classic ja Liberty -luokat. Ikävä kyllä jonkun verran pisteitäkin jää saamatta, mutta mieluummin vähän vähemmän pisteitä kuin se, etten ollenkaan jaksa ilmoitaa hevosia kamalan urakan takia.

AHAC-tuloksia onkin sitten kaameat kasat päivittämättä. Tänään päivittelin meidän Phaedran sivut ja tuloksena oli päälle parisataa pistettä - kymmenen lisää, niin titlekin olisi loikannut kahdella ylöspäin. Voin vain kuvitella minkä verran päivitettävää odottaa meidän menestyjille, kuten Malikille, Chumalle ja tammakaksikko Jalilahille ja Yamilalle.

Tulosten päivittelyssä olen kuitenkin päätynyt siihen, etten edes yritä aikaisen tapaisia massapäivityksiä. Tästä lähtien päivittelen tuloksia a) silloin kuin huvittaa, b) silloin kuin hevosia kysytään/tarjotaan jalostukseen c) silloin kuin teetetään varsoja ja d) silloin kuin kysellään tietyn hevosen kuulumisia esim. kasvattajan toimesta (lukuunottamatta ulkomailta tulleita Aidaa ja Chumaa, joiden kalentereita yritän päivittää säännöllisesti). Mikäli siis jonkun hevosen menestys kiinnostaa niin ota ihmeessä yhteyttä!

tiistai 8. marraskuuta 2011

Tarhakuva sivulta = rakennekuva?

Ilmoittelinpa tässä kerran Tuukan eräisiin näyttelyihin. Tämän viestin kirjoitushetkellä herralla on isona kuvana tällainen tarhasta napattu talvinen kuva ja alempaahan löytyy sitten se virallinen rakennekuva. Noh, näyttelyissähän tuli sitten kommenttina että "rakennekuvissa huomattava tasoero". Enpä ilmoittaessani osannut ajatella, että tuomari kuvittelisi tuon tarhakuvan olevan rakennekuva - varsinkin, kun se kunnon rakennekuva on hyvin pienellä etsinnällä nähtävissä.

Täytyykö nykyään ruveta sivulta otettujen tarhakuvien yhteyteen lisäämään teksti "tämä ei ole rakennekuva!", mikäli aikoo hevostaan näyttelyihin, mätsäreihin ynnä muihin ilmoitella? Vai onko tosiaan niin, että tuon kaltaiset tarhakuvat täytyy piilottaa jonnekin, koska tuomari ei osaa ajatella järkevästi?

Eipä tämä mikään suuri katastrofi ole, mutta lähinnä pisti huvittamaan moinen kommentti.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Puoliverinen, poni ja cremello - yksityisuutisia

Jo pidemmän aikaa olen puhunut, etten oikeastaan pidä puoliverisistä ollenkaan. Silti minulla on näitä ollut yksityisenä kolme; Roki, Hazard ja Milo. Nyt sitten menin hankkimaan neljännen, fwb-ruuna Henryn.

Alegresta Henry pisti silmään kivan nimen vuoksi. Siitä se oikeastaan lähti, huomasin pohtivani millainen ruuna voisi olla ja huomasinpa kerran jopa etsiväni sille sopivia kuvia. Olihan siitä sitten pakko tarjota ja niin joukkoon liittyi neljäs puoliverinen.


Pidemmän aikaa olen jo ponista haaveillut ja paria sillä silmällä katsonutkin. Aiemmin minua todella harmitti, kun eräs poni josta tarjosin vietiin aivan nenäni edestä. Eipä harmita enää, sillä löysin sitäkin ponia täydellisemmän tapauksen.

Saanen siis esitellä yksityisten ensimmäisen ponivahvistuksen, ratsuponiori Napin. En edes muista miksi eksyin kasvattajan topikkia ht.netistä lukemaan, mutta myytävien sivuilta bongasin heti pienen, nätin kultaisen ponin. Pitkän aikaa mietin ja haaveilin ja kun ponia ei oltu myyty, päätin vihdoin tehdä tarjousta.

Tähän väliin haluaisin myös sanoa, että ei kannata hankkia ratsuponia. Nappi on nyt jo toista kertaa hylätty rekisteristä siksi, että rekisterityöntekijä ei tunnu omaavan näkökykyä. Aluksi poni hylättiin siksi, ettei polveutumista voitu tarkistaa erään kolmannen polven hevosen vanhempien sivujen toimimattomuuden vuoksi. Ihan ymmärrettävä syy, mutta sukutaulun yhteydestä kuitenkin löytyi linkki laajempaan sukutauluun. Toisen kerran poni hylättiin sen takia, että tästä kuusipolvisesta sukutaulustakin löytyi ratsuponi, jonka sukulaisten sivut eivät toimi eikä polveutumista voi selvittää. Jälleen ihan ymmärrettävä syy, mutta mikäli sen verran viitsisi vaivautua käyttämään silmiään että rullaa sivua alas asti, olisi ne loputkin sukulaiset löytyneet selvitettyinä. Mikäli poni vielä kolmannen kerran hylätään rekisteröijän sokeuden vuoksi, se on sitten siinä. Elämässäni on muutenkin tarpeeksi stressiä, että kyllä alkaa kaikki tällainen ylimääräinen turha työ (sukulaisten rekisterinumeroiden kaivelu useampaan kertaan yms) ottaa päähän ihan tosissaan.


En ilmeisesti voi lopettaa tätä hevosten keräilyä, sillä parhaillaan väsään jälleen uudelle yksityiselle sivuja. Tällä kertaa kyseessä on sentään ihan itse kehittelemäni tuonti, cremello lusitano-ori. Sivuja en vielä viitsi julkistaa, sillä ne ovat hieman kaaoksen vallassa. Kiirettä kuitenkin pitää, sillä olen jo löytänyt sopivan tallinkin minne mielelläni veisin orin yksityiseksi. Hyvät tallit ovat niin harvassa, että pakko on toimia nopeasti kun viimein jokin sopiva talli kävelee vastaan.

Se cremello-osuus tässä on kuitenkin mielenkiintoisin asia. En aiemmin ole pitänyt kyseisestä väristä enkä kyllä ole varma pidänkö vieläkään. Jokin tässä kyseisessä hevosessa kuitenkin iski ja kovaa, jolloin se värikään ei enää näytä niin epämiellyttävältä. En tiedä johtuisiko tämä cremelloista pitämättömyys kenties silmistä, sillä en aiemminkaan ole pitänyt esimerkiksi herasilmäisistä hevosista.



Tällaista postausta tällä kertaa, elossa kyllä ollaan. IRL-elämässä on kuitenkin kauheasti kaikkea menossa, enkä aina meinaa jaksaa touhuta virtuaalihevosten kanssa. Toivottavasti tämä tästä alkaa hellittää, sillä tekemistä olisi paljon.

Loppusanoiksi hieman raviuutisia, joskin uutinen on se ettei uutisia ole. Kuninkuusraveista odotellaan edelleen tuloksia - itse asiassa eräälle ystävälleni ennustinkin että todennäköisesti taas saadaan tuloksia odotella puoli vuotta.